Yli 49 € tilaukset veloituksetta Postiin tai automaattiin!
Itsestään huolehtivien ihmisten verkkokauppa

Päivävoiteet

Näytetään 29–55 yhteensä 55 tuloksesta

Näytetään 29–55 yhteensä 55 tuloksesta

Luonnonkosmetiikka kasvattaa suosiota myös kasvojen hoidossa 

Luonnonkosmetiikka on kasvattanut suosiotaan myös kasvojen hoidossa. Ihmiset ovat aiempaa tietoisempia siitä, miten erilaiset kemikaalit ja synteettiset ainesosat voivat vaikuttaa heidän terveyteensä ja ympäristöön. Erityisesti herkkä iho voi saada apua luonnonkosmetiikasta ja useat ihmiset vannovatkin luonnonkosmetiikan voimaan. Luonnonkosmetiikka pyrkii usein pienentämään ekologista jalanjälkeä esimerkiksi hyödyntämällä kierrätettäviä pakkausmateriaaleja, vastuullisesti hankittuja raaka-aineita ja vähentämällä kemiallisten lannoitteiden ja torjunta-aineiden käyttöä. Lisäksi useat valmistajat vastustavat eläinkokeita.  

Ihojen erityisvaatimukset 

Kasvojen iho on päivittäin alttiina monenlaisille tekijöille, kuten kuivattavalle ilmalle, ilmansaasteille, auringonvalolle ja kosmetiikkatuotteille. Joku iho kaipaa enemmän kosteutusta, toinen pärjää vähemmällä, todella moni iho on myös herkkä. Ihonhoidossa kannattaa ottaa huomioon oman ihon erityistarpeet. 

Kuiva iho: Kuivan ihon tunnistaa usein kiristävyydestä ja hilseilystä. Luonnonkosmetiikan kasvovoiteissa kuivalle iholle tulisi olla korkeita pitoisuuksia kosteuttavia ja ravitsevia ainesosia, kuten sheavoita, kookosöljyä ja hyaluronihappoa, joka onkin usein biofermentoituna luonnonkosmetiikassa. 

Rasvainen ja aknealtis iho: Rasvaisen ja aknealttiin ihon hoitoon sopivat kevyemmät, tulehduksia hillitsevät ja ihohuokosia supistavat kasvovoiteet. Eteeriset öljyt, kuten teepuuöljy ja laventeli, ovat usein käytettyjä ainesosia, sillä niillä on antiseptisiä ominaisuuksia. 

Normaali iho: Normaalille iholle voiteen tulee tarjota perustason kosteutusta ja suojaa ilman ylihoitamisen vaaraa. Tasapainottavat ainesosat, kuten aloe vera, jojobaöljy tai viinirypäleensiemenöljy, ovat suosittuja. 

Sekaiho: Sekaihon hoito voi olla haasteellista, sillä iho voi olla osittain kuiva ja osittain rasvainen. Monipuoliset kasvovoiteet, jotka tasapainottavat ihon omaa öljyntuotantoa ja kosteustasapainoa, ovat tässä tapauksessa avainasemassa. 

Herkkä iho: Herkälle iholle tärkeitä ovat hellävaraisuus ja rauhoittavat ainesosat. Luonnonkosmetiikan kasvovoiteissa käytetäänkin usein kamomillaa, kehäkukkaa tai bisabololia, jotka ovat tunnettuja rauhoittavista vaikutuksistaan. 

 

Erilaiset ihotyypit, erilaiset kasvovoiteet 

Alla muutamat vinkkimme ja suosituksemme erilaisten ihotyyppien kosteuttamiseen verkkokauppamme suosikeista. 

Baba de Caracol etanavoiteet ja -geeli ovat saaneet käyttäjät ihastumaan  ja vannomaan etanavoiteiden nimeen. Loistavat ja tehokkaat tuotteet ikääntyvälle iholle ryppyihin ja juonteisiin, pigmenttimutoksiin ja arpiin, unohtamatta erittäin tehokasta kosteutusta. Kokeile ja huomaa teho! 

Puhdas+ Kollageenivoide on ylellinen ja laadukas kollageenia sisältävä voide kaikille ihotyypeille. Se virkistää ja ravitsee ihoa, samalla lisäten ihon kimmoisuutta. Samasta sarjasta myös seerumi. 

Puhdas+ New Skin -sarja sisältää superkosteuttavaa hyaluronihappoa ja sopiikin erinomaisesti kuivan ihon hellimiseen. 

Myös Puhdas+ Bee Venom -voide sai tullessaan markkinoille huippusuosion sen nuorekkaaksi tekevästä vaikutuksesta, sekä suosiollisesta vaikutuksesta ihon pintajuonteisiin. Saatavana myös seerumi. 

Detria Arbutin on laadukas ihonhoitosarja kaikille ihotyypeille, erityisesti ikääntyvälle, couperosa ja atooppiselle iholle. Sarjan tuotteet helpottavat ihon pigmenttimuutoksia. 

IHANA on kotimainen luomulaatuinenkosmetiikkasarja, josta löytyy myös päivävoiteet erilaisille ihotyypeille mm. kuivalle iholle 

Lämmin suositus IHANA -sarjaan, tutustu lisää blogissamme. 

Supermood on huippulaadukas, holistinen ihonhoitosarja. Tapa nähdä kauneus ja hyvinvointi perinteisen ihotyyppi-ajattelun sijaan. 

 

Ihonhoidon hyvät käytännöt 

Hyvään ihonhoitorutiiniin kuuluu muutamia perusasioita riippumatta ihotyypistä. Puhdistus on tärkeää joka iholle, ja se tulisi tehdä aamuin illoin, jotta iho hengittäisi mahdollisimman hyvin ja tuotteiden tehoaineet pääsisivät vaikuttamaan optimaalisesti. Kasvovoide levitetään aina puhtaalle iholle. 

Seerumit ja tiivistetyt hoitotuotteet kannattaa lisätä rutiiniin ennen kasvovoidetta, jotta iho voi hyödyntää niiden tehoaineet täysimääräisesti. Luonnonkosmetiikassa seerumeissa voi hyödyntää esimerkiksi C-vitamiinia tai antioksidanttipitoisia kasviuutteita vilkastamaan ihon omaa uusiutumista ja torjumaan haitallisia ympäristövaikutuksia. 

Kasvovoiteen käyttöä ei tulisi unohtaa myöskään silloin, kun iho tuntuu rasvaiselta, sillä sopiva kosteustasapaino estää ylimääräisen talin tuotannon. Auringonsuojakertoimen sisältävä voide on suositeltava päiväkäyttöön, jotta iho olisi suojattu UV-säteiltä. 

Luonnonkosmetiikan kasvovoidevalinnassa kannattaa kiinnittää huomiota siihen, että tuote on oman ihotyypin tarpeisiin sopiva. Säännöllinen ihonhoito, terveelliset elämäntavat ja ravinnon laatu ovat myös tärkeässä roolissa ihon terveydessä ja hehkussa. 

 

Tilaa luonnonkosmetiikan kasvovoiteet verkosta – nopea toimitus 

Tutustu valikoimaamme ja löydä juuri sinun tarpeisiisi sopiva kasvovoide. Toimitamme tuotteet nopeasti, halutessasi voit myös noutaa tilauksen ilman lisäkuluja Naantalin liikkeestämme. 

 

ASIAKASPALVELU

Puh: 050 522 4704
tilaukset@luontaistuotejasmin.com

VERKKOKAUPPA JA TILAUKSET

Puh: 045 231 7701

LUONTAISTUOTE JASMIN
MYYMÄLÄ

Tullikatu 10
21100 Naantali
Puh. 050 522 4704

AUKIOLOAJAT

Ma-Pe 10.00 – 17.00
La 10.00 – 14.00

Posti Matkahuolto

Paytrail

Copyright © 2024 Luontaistuote Jasmin